keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Identiteetti kriisi


Kuka minä olen? Olen äiti, puoliso, kiipeilijä, väitöskirjan tekijä, siivooja, pyykin pesijä, koiran ulkoiluttaja, ruuanlaittaja, luonnossa ihmettelijä, haaveilija, joku joka ei enää tiedä kuka oikein olen. Ihminen muuttuu niin myös minäkin. En ole sama perfektionisti, joka aloitti yliopistossa opiskelut vuosia sitten. Kuin salaa siitä ihmisestä on tullut hyvin huolimaton tyyppi, joka ei hoida velvollisuuksiaan niin kuin pitäisi. Elää kuplassa tietäen, että joku päivä se vielä puhkeaa, ollen tyytyväinen että se päivä ei ollut tänään.

Ehkä se on vain kesä, joka saa aikaan, ehtii sitä myöhemminkin asenteen. Sillä sisimmässäni tiedän, että jos todella haluaisin hoitaa asiani niin kuin ne pitäisi hoitaa, niin tekisin sen. Oma etu menee edelle tai ehkä se on vai laiskuutta ja välin pitämättömyyttä, muille ihmisille tärkeänä pitämiin asioihin kuten töihin. Mikään ei voita niitä hetkiä lapsen kanssa puuhatessa, kun päivällä kumpikin nauraa kippurassa olohuoneen matolla tai kävellään nurmikolla paljain jaloin ihmetellen kiviä, kasveja, risuja milloin mitäkin, vaikka sisimmässäni tiedän minun pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Entäs ne hetket kun iltapäivällä heität pädin selkään ja menet metsään kiveä halaamaan. Terapiaa parhaimmillaan.

Elän pilvilinnan sumussa paeten todellisuutta mökille. Täällä ollessa huomaan olevani mukavampi ja vähemmän nalkuttava akka kuin kotona. Stressitaso on alhaisempi enkä jaksa välittää, olenko tänään tehnyt tuntiakaan töitä. Sen sijaan seuraan ilolla pojan kävelyharjoituksia ja uusia oivalluksia. Kerään takapihalta marjoja aamupuuroon ja välipalaksi, ja miten pieni ihminen voikaan tykätä marjoista niin paljon. Luulen, että poju voisi elää pelkästään marjoilla :) Kesän ollessa lyhyt, niin ovat myös nämä huolettomat hetket, jotka haluan sulkea sisimpääni ja muistaa ikuisesti.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja haluan elää tässä hetkessä. Kun pystyn irrottautumaan kiireestä ja suorittamisesta, huomaan nauttivani enemmän kaikista arkisista asioista. Kuka minä sitten olen? Minä olen minä, varmasti ikuinen haaveilija, joka yrittää päästä irti kaiken maailman suorittamisesta. Haluan oppia elämään päivä kerrallaan nauttimaan arjen pienistä hetkistä ja saavutuksista.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Visiitti Konalaan


Meidän perhe pääsi viikonloppuna kesäreissulle Helsinkiin. Tarkoituksena oli, että kumpikin pääsisi tekemään omia juttujaan. Joka minun kohdalla oli helppo arvata, sehän olisi kiipeilyä. Mieli haaveili uusille ulkopaikoille pääsystä, ja 27 cragsiä tuli ihmeteltyä kerran jos toisenkin. Kuola valuen katselin boulderpaikkoja, jossa haluaisin joskus käydä mellunmäki, koivusaari, hakunila jne. No, ukko oli toista mieltä ulos menosta, ja lähtö aamuna pädi jäi kiltisti mökille odottamaan kiikuille pääsyä.

Kerran minulle oli luvattu, että pääsisin kiipeämään niin sinnehän mentäisiin. Olimme yötä pohjois-Haagassa ja mikäs sen kätevämpää kuin mennä sieltä Konalaan. Perille päästyämme jätin pojun isänsä ja kumminsa hoiviin, ja suuntasin itse kiipeilemään pariksi tunniksi. Pienen etsinnän jälkeen löysin paikan päälle. Puu silmänä, en huomannut oikealle tielle käännyttäessä cave-kylttejä, ja hetken pyörin varuste.netin pihassa ihmettelemässä.

Konala oli mukavan oloinen paikka, josta löytyi paljon erilaisia reittejä. Seinä profiilit miellytti ja katteellisena katselin kaikkia hänkki pätkiä joita keiviltä löytyy. Ehkä meilläkin on joskus Joensuussa kunnolla eri asteista hänkkiä. Olo oli kuin pikku lapsella karkkikaupassa enkä oikein tiennyt mitä kiipeäisin. Tuli kokeiltua reittejä vähän sieltä täältä. Ei olisi halunnut jäädä yhdellekään reitille liian pitkäksi aikaa, mutta jotkut reitit vain olivat niin siistin näköisiä, että niitä piti käydä kokeilemassa useamman kerran. Ja hyvästä yrityksestä huolimatta monet reitit jäivät nousematta. Jostain syystä tuli ähistyä eniten juurikin niillä hänkki sektoreilla, jotka veivät nopeasti voimat. Tykkää todella paljon, kun otteisiin pitää puristaa kaikilla voimilla jotta pysyy seinällä.

Reittejä tuli kokeiltua 7a+:sta lähtien aina nelosiin, ja arvaten metrejä tuli paljon ja lepotaukojen kohdalla voi kysyä, että mitä ne on? Lopuksi oli pakko kokeilla campustelua, ja loppuun ajetuilla käsillä se ei ollut nättiä katsottavaa, mutta tulipahan kokeiltua. Tämä reissu oli hyvin raskas käsivarsille ja parin päivän jälkeen tuntuu vasemmassa kädessä tukkoisuutta.

No, kiipeilijät tykkää greidi keskustelusta, jospa sitä sanoisi oman mielipiteen tähän soppaan. Konalan greidit tuntui osin vaikeammilta, kuin esim. Voemassa. Se mihin kiinnitin enemmän huomiota oli greidauksen epätasaisuus tai ehkä se on vain omaa huonoutta? Kun suoralla seinällä ja släbillä saattoi 6c mennä onsightina ja hänkimmällä pätkällä, sai tuntea itsensä huonoksi kiipeilijäksi ja aika meni tuskaillessa alku muuveja. Myönnän, että olen huonompi  kiipeilijä negoilla sektoreilla, ja siksi niitä reittejä työstin. Kuitenkin tuntuu hassulta, kun ei saa edes 6b reittejä mentyä ylös useamman yrityksen jälkeen. No, tulipahan taas todettua, että ei pidä katsoa greidiä on sitä ulkona tai sisällä. Nautiskellaan vain hienoista reiteistä.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Karelia Express


Olen jonkin aikaa halunnut käydä Pohjois-Karjalan tuoreimmalla kalliolla, Moisseenvaarassa. Syystä tai toisesta en ollut eksynyt paikalle aiemmin. Vihdoinkin siihen tarjoutui mahdollisuus, lapselle oli hoitaja ja itse pääsin irtautumaan useammaksi tunniksi kalliolle. Normaalisti otan pojun mukaan kiville ja kalliolle, mutta tuolla on hankala lähestyminen ja kallion alla on kivikkoa, joten se ei ole lapsiystävällinen paikka.

Intoa täynnä istuin autoon enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Helppoja pitkiä reittejä, oli ainoa ensi tieto paikasta. Todellakin paikka tarjoaa jotain vaihtelua paikalliseen kiipeily tarjontaa. Mukava oli huomata, että 60 metriselle köydelle on oikeasti käyttöä eikä vain puolelle siitä. Painelimme ensimmäisenä Mielenterveys sektorille jossa pultattuja reittejä on tällä hetkellä neljä ja yksi trädi linja putsattuna. Vaikka siirsimme lähtöä puolille päivin ja olimme kalliolla yhden jälkeen tuntui kallio vielä osin kostealta edellisen yön sateiden jälkeen.

Jouduin heti tekemään päätöksen kahden linjan välillä jotka jakavat neljä ensimmäistä pulttia kumpaan kokeilen onsightia, ja päädyin vaikeampaan 6b+ reittiin. No, liika into kostautui, kun en malttanut katsella jalkaotteita rauhassa ja jalka lipesi kruksi kohdassa. Toisella yrkällä se sitten meni ja tuumin greidin olevan lähempänä 6b. Kaveri kokeili vapaata projektia ja varmistellessa katselin, että siinä on kyllä hieno linja ja kivan näköisiä muuveja. Kaveri antoi luvan kokeilla, ja enkä epäillyt hetkeäkään lähteä koittamaan nousematonta reittiä kerran jatkot siellä valmiina roikkui. Sain alun hankalan muuvin tehtyä  helposti ja ennen kuin huomasinkaan olin kruksin alla. Pienen ihmettelyn jälkeen etenin seuraavalle jatkolle ja kohti ankkuria. Pian olin ankkurilla hyvin hämmentyneenä. Kyllä, tein elämäni ensimmäisen ensinousun flashinä. Kiipesin hyvin rumalla tyylillä jalat heiluivat pariinkin otteeseen, mutta ylös mentiin. Reitti sai nimen Karelia Express kunnian osoituksena kaikille reitin putsanneille ja pultanneille ihmisille.

Greidin sanominen onkin sitten vaikeampi asia, ja muuvit tuntui vaikeammalta kuin aikaisemmin kiipeämässäni 6b:ssä ja päädyin pitämään reitin greidin ehdotetussa 6b+:ssa. Voi olla vaikeampi, mutta vaikea sanoa, kun en ole vähään aikaan kiivennyt flashinä mitään. Toistonousut määrittäköön greidin. Reissun lopuksi kävimme vielä Puuhamaa sektorilla, jossa oli kaverin ensi nousema hieno släbi kikkailu reitti. Otin betaa vastaan ja lähdin testaamaan 6c+ reittiä. Hitaasti, mutta varmasti etenin lähes otteettomalla släbillä luottaen tossuihin. Aikani arvoin miten edetä alun kruksissa, mutta kitkojen ollessa hyvätl lähdin etenemään ja pian ensimmäinen kahva tuli vastaan. Loppu olikin hienoa kruisailua ankkurille asti, joka löytyy noin 25 metristä.

Mukava reissu, josta sain mitä halusin uusia kokemuksia ja reittejä. Ensi kerralla muistan pakata hieman enemmän evästä mukaan, sillä aikaa tuolla saa kulumaan. Vielä jäi jotain kiivettävää, niin eiköhän siellä tule toistekin käytyä.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kiukkua ja väsymystä


Kesä saa ihmiset hyvälle tuulelle, on lämmin voi kulkea t-paidassa ja sandaaleissa, hiekka tuntuu varpaiden välissä rannalla ja taas saa mansikoita syödäkseen. Monet sanovat olevan kesäihmisiä, mitä lämpimämpi sitä parempi, se ei päde tähän perheeseen. Kuumalla kelillä yhden, jos toisen pinna tuntuu olevan kireä ja väsymys painaa huonojen yöunien takia. Myönnän en ole kesäihminen, jos lämpö nousee yli 21 astetta, rupean tuskastumaan. Urheilu ei kiinnosta ja itsensä tsemppaaminen juoksulenkille helteillä on lähes mahdotonta. Puhumattakaan kiipeilystä ja olemattomista kitkoista, ja otteista jotka syövät hikoilevista sormenpäistä kaiken nahan. Moni suuntaakin kesällä rannalle ja uimaan. Joo hyvä idea, mutta ihoni on toista mieltä ja pidemmästä oleskelusta järvivedestä saan ihottumaa, nice.

Helteet eivät ole vielä tulleet tänne jäädäkseen, ja välillä on saanut liikuttua ja kiivettyä. Koen ahdistusta, jos en ole liikkunut, ja olo alkaa pian tuntumaan rantapallolta joka vyöryy alaspäin. Onneksi mieli kohenee pienestä liikkumisesta, ja jo kymmenen minuutin tekemisellä voin hetkeksi paremmin. Kiukkuun ja väsymykseen löytyy myös toinen syy, työ. Siihen liittyvät asiat painaa jatkuvasti mieltä, ja koko ajan on tunne riittämättömyydestä. Pitäisi pystyä tekemään enemmän, ja varmasti pystyisin, jos kotiolot antaisivat myöten. Luulen tilanne saa muutoksen, kun poika siirtyy päiväkotiin, siihen asti edetään päivä kerrallaan.

Äiti ei ole ainoa jota on kiukuttanut viimeaikoina, ja pojulla on ollut omat kiukuttelu hetkensä. Pieni takiaispallo roikkuu jalassa joka paikkaan keittiöön, vessaan, you name it. Äidin näkeminen taas muistuttaa, että hän on ollut hetken ilman äitiä, joka saa aikaa kitinää. No, kitinään on ollut välillä ihan syy, kun hampaita puskee lisää, ja se jos mikä kiukuttaa. Ikeniä kutittaa ja ruoka ei maita. Pistivät vielä neuvolassa piikkejä samaan aikaan, niin ei ollut iloinen pikku-ukko pariin päivään. Pieniä piristymisen merkkejä syömisen suhteen on ollut ja toivottavasti liikkuvaisen pojun paino saadaan taas nousemaan.

Osansa kiukusta on saanut kokea mies, joka vastaa saamaansa kohteluun samalla tavalla. Varma kiukun aiheuttaja on kotityöt, niin kuin suurimmassa osassa perheistä. Keskustelut tässä talossa tuntuu menevän neardenthalin ihmisten tasolla murahdellen ja hammasta purren. Kaikesta kiukuttelusta ja väsymyksestä huolimatta kiipeily on sujunut suhteellisen hyvin josta todisteena on pari seiskaa köyden ja boulderin puolelta. Toivotaan jatkossa viileitä kelejä, jolloin tämä äiti saa purettua omat liikunnalliset paineensa ja jaksaa taas talon miesten kanssa.