torstai 26. kesäkuuta 2014

Sportti kauden avaus

No, olinhan minä käynyt peräti kaksi kertaa tänä keväänä köysittelemässä ennen tätä, mutta nyt tuli kiivettyä jokin uusi reitti köydellä. Se on harvinaista herkkua tällä seudulla, missä on vain muutama kallio lähistöllä ja helpoimamt reitit on aika päiviä sitten kiivetty. Kevät ja alku kesä on sujunut enemmän kiveä halaten, joka on johtunut boulderoimisen helppoudesta. Kun on sopiva hetki että voi mennä, niin ei muuta kuin kamat autoon ja menoksi. Sisimmässäni olen kuitenkin kaivannut köysikiipeilyä. Sitä tunnetta, että kädet on ihan pumpissa ja klippi pitäisi tehdä.

Yksi reitti, jota muistan katselleeni kun isot pojat sitä kränkkäsi oli Juha-Matti Vainio. Reitin alussa on kapuaminen isolle hyllylle josta ensimmäinen klippi tehdään. Muistan katselleeni reitin alkua ja miettiväni, että en ikinä uskalla kiivetä tuota alkua ilman varmistusta, sillä ensimmäinen klippi näytti aloittelijan silmin olevan hirveä korkealla. Todellisuushan on se, että otteet on hyviä kahvoja ja aika huono tuuri saa olla että siitä tipahtaa.

Reitti itsessään on lyhyt ja hyvin bouldermainen, siis sen pitäisi toimia pehmeänä laskuna köysittelyyn näin boulderkauden jälkeen. Todellisuudessahan juuri tuo bouldermaisuus piti minut pitkään poissa tuolta reitiltä. Muuvit reitille oli viime kesänä tehty ja jotenkin muistissa, ja nyt lähdin koittamaan miltä reitti tuntuisi tänä kesänä. Jatkojen vienti sujui muuveja hakiessa, mutta ankkureille mentiin. Toinen kerta sujui jo hieman paremmin ja nyt mentiin reitti yhdellä levolla. Toki kolmas yritys pitää tehdä. Kolmas ei tällä kertaa sanonut totta, mutta sen verran hyvä fiilis yrityksestä jäi, että päätin käydä vielä kerran ennen kuin pitäisi ruveta pakkaamaan kamoja.


Neljällä kaikki sitten natsasi kohdilleen, vaikka auringon paiste kuinka yritti panna kapuloita rattaisiin paistamalla suoraan silmiin niin, että pariin otteeseen en ollut täysin varma missä seuraava ote oikein on. Kaikesta huolimatta ankkureille mentiin ja helpotus oli suuri. Tästä jäi kyllä niin hyvä fiilis, et pitää lähteä useammin köysittelee. Harmi vaan et lähistöllä olevien kiipeämättömien reittien määrä vain alkaa olla vähäinen ja vaikeus on jotain ihan muuta.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Viikon saldo

Mennyt viikko piti sisällään hampaiden kiristelyä, auringossa löhöilyä, riemua, stressiä, ja onneksi terapeuttista kiipeilyä. Perheemme siirtyi pitämään majaa mökille, jossa muksun on hyvä temmeltää eikä ihmeteltävät asiat ihan heti lopu. Viikon tärkein tavoite oli saada yksi työprojekti valmiiksi, joka lopulta lähti aikataulussa eteenpäin. Siitä seurasi huojentunut olotila, mutta nyt kaikki on jonkun toisen käsissä eikä itse voi tehdä asialle mitään. Mikä pistää puolestaan mietityttämään, että onko minun tekemäni työ riittävän hyvä.

Työasioiden vasta painoksi olikin hyvä käydä pariin otteeseen Imatralla boulderoimassa. Molemmat reissut menivät nappiin ja kesken jääneet projektit saivat päätöksen. Ensimmäin reissu tapahtui Kurkvuorelle, jossa tapahtui hyvinkin perinteinen lähetys. Kokeilen vielä kerran ennen kuin on pakko lähteä pois ja niinhän siinä kävi, että Never say never meni.

Toinen reissu kiville tapahtui kiukkuisen päivän päätteeksi Huhtaseen. Sateen uhka leijui ilmassa joten kävelin suoraan Luckymiehen alle. Pari yritystä ja mies oli mennyt. Päätin käydä vielä ottamassa uusinta yritystä Rantanplaniin, jonka alta löytyi hirmuinen lauma itikoita odottamassa hikistä kiipeilijää. Itikoiden kiusattavana ei onneksi kauan tarvinnut olla vaan reittiin löytyi toimiva beta. Kiven päällä vannoin etten ikinä enää kiipeä sinne, sillä edellisen päivän rankkasateiden jäljiltä toppi oli todella likainen ja jalat rupesivat hieman tutisemaan kruksikohdan jälkeen.


Tämän jälkeen kävin naureskelemassa yhden 6B:n alla, enkä edennyt sen kanssa yhtään mihinkään. Väkisin pisti naurattamaan, kun seiskoja menee pari kappaletta, mutta kutosen  reitillä ei saa kunnolla edes persettä ylös pädin päältä :D. Loppujen lopuksi hyvä viikko kolme 7A:ta, pari 6B:ta ja pari 6A:ta.