Köysittelyä Utissa

Kuulen ohi mennen sanan köysikiipeily, ja äkkiä kaikki aistini heräävät. Kuka on menossa, milloin ja minne? Salaa huomaan haaveilevani pääseväni mukaan, sillä edellisestä kerrasta, kun olen köyden sitonut valjaisiin on yli viisi kuukautta. Se oli syntypäiväni ja kiipesin haukkiksella projektia erittäin huonolla menestyksellä, mutta ei siitä sen enempää vaan palataan keskusteluun jonka kuulin.

Tunkeudun keskusteluun mukaan ja sain selville, että porukkaa olisi menossa perjantaina Uttihallille köysittelemään. Varovainen ilmoittautuminen mukaan, sillä tiesin että reissuun menisi koko ilta ja aina useamman tunnin menoissa on huomioitava kysymys kuka hoitaa pojua. Aamupäivästä kysyn mieheltä voisinko lähteä ja saan positiivisen vastauksen. Olin lievästi täpinöissäni, että pääsen köysittelemään.

Tämä oli elämässäni toinen kerta, kun istun kyydissä kymmeniä kilometrejä autossa vain sen takia että pääsen sisälle köysittelee. Ensimmäinen oli vuosia sitten, kun asuimme Ylläsjärvellä ja sieltä oli asiaa Rovaniemelle, ja samalla kävin testaamassa paikallisen köysiseinän. Tosiaan pääsin ystäväpariskunnan kyytiin ja suuntasimme kohti Uttia.

Odotukset seinää kohtaan eivät olleet kovin korkeita, sillä seinä ei ole kuin 12 metriä korkea. Kun näin seinän ensimmäistä kertaa, niin tuli sellainen olo, että ihan kuin olisin tullut Konalan seinälle (ne jotka tietää niin tietää). Vähän enemmän suoraa seinää ilman sitä hyvää hänkki pätkää ja sama ote sarja löytyi seinältä. Seinällä oli tosi vammainen lippa, jonka ylitettyään ei halua tippua sillä siinä helposti lentää suoraan siihen kulmaan. Muuten Uttihalli oli ihan ok kiikkupaikka ainakin näin pitkän tauon  jälkeen.

Läpsyttelin helpoimpia kahvaralleja kevyesti ja kokeilin muutamaa pikkusen hankalampaan, joissa saitit menivät reitinluku virheiden takia mönkään. Ihana oli kiivetä hieman pidempiä reittejä, ja ilokseni sain huomata, että pää ei jäätynyt vaikeammilla reiteillä vaan lähdin tekemään muuvia vaikka väsytti. Pitkän tauon jälkeen sitä aina vähän jännittää, että onko liidipäätä vielä jäljellä vai ei. Ilmeisesti se ei ole hävinnyt. Ja todellakin lapsi sai nyt tikkarin ja on hetken taas tyytyväinen :) 

Reitin teon hienous

Kaikki ovat joskus kiivenneet hienon reitin. Nyt puhun sisäkiipeilystä ja niistä reiteistä joissa vain on sitä jotakin. Se voi olla joku muuvi tai ote, jota on käytetty hieman eri tavalla tai sitten reitti voi olla  jännitystä täynnä oleva elämys alusta toppiin asti.

Tästä kasasta löytyi inspiraatio yhteen reittiin.

Miten sitten hyvä reitti syntyy? Joskus vahingossa, mutta usein hienot reitit ovat kokemuksen tuotetta. Reitinteko on oma taiteen lajinsa ja hyvä reitintekijä osaakin ottaa erilaiset kiipeilijät huomioon ja tehdä heille sopivia probleemoita ratkottavaksi. Yhden Suomen parhaimman reitintekijän Anton Johanssonin sanoin: ”Hyväksi reitintekijäksi oppii tekemällä paljon reittejä”. Tuohon lauseen on helppo yhtyä, mitä olen eri reitintekijöiden reittejä kiivennyt ja nähnyt. Kokemus on kovaa valuuttaa reitintekijöiden parissa, ja itse koen olevani vielä lapsenkengissä niissä piireissä. Onneksi joskus satun onnistumaan ja positiivinen palaute, jonka omasta reitistä saa kannustaa jatkamaan.

Reitintekijöitä on varmasti yhtä monta kuin erilaisia kiipeilijöitä. Toinen tykkää tehdä näyttäviä dynoreittejä ja toinen teknisiä pienillä otteilla olevia släbireittejä. Jotkut reitintekijät inspiroituvat seinän muodoista ja laatikoista, toiset taas saattavat suunnitella reittinsä paperille etukäteen. Monille reitintekijöille todellinen inspiraation lähde löytyy ulkokiipeilystä ja sisälle voidaan tehdä reittejä jotka matkivat jotakin ulkoreittiä. Itsellä useimmat reitit lähtevät otteista ja seinän profiilista. Mietin tuleeko reitti hänkille vai vertille ja sen mukaan katson mitä otteita haluaisin käyttää. Toisinaan minulla voi olla selkeä visio siitä millaisen muuvin taas haluan reitille ja valitsen otteet sen mukaan.

Ja päivän väri oli...

Jokaisen innokkaan reitintekijän on hyvä muistaa muutama perusasia:

Älä tee tikapuureittiä. Okei ihan ensikertalaiselle tikapuut voi sopia, mutta kiipeilemään se ei opeta.

Laita ote poikkeavalla tavalla ja ole luova. Voisiko reitissä olla underi vai olisiko ote parempi laittaa saideriksi kahvan sijaan.

Reitti voi opettaa. Haluatko reitin opettavan esim. jonkun otetyypin kuten slouppereiden käyttöä tai muuvien tekoa kuten huukkeja. Mieti reitille joku asia minkä haluat reitillä tehtävän.

Testaa reitti ja muuvit. Itselle tämä on yksi tärkeimmistä asioista reitinteossa. Tykkään testata reittiä tehdessä jokaisen muuvin ja otteet, että reitti menisi niin kuin haluaisin ja tarvittaessa muutan sitä vaihtamalla otetta tai sen paikkaa.

Muista eri pituiset kiipeilijät. Jos olet pitkä mieti pystyykö lyhyemmät kiipeämään saman muuvin ja sama pätee lyhyisiin, joiden on hyvä muistaa, että pitkät ihmiset voivat olla hyvin kasassa lyhyillä ote väleillä. Muutama lisä jalkaote yleensä auttaa kaikkia.

Vaikeampia reittejä tehdessä voi käyttää työstökahvaa muuvien testaukseen. Itselle maksivetojen tekeminen on raskasta useita kertoja peräkkäin ja hyvä kahva ote helpottaa muuvien testailua.

Mieti muuvit siten, että kaikki tekisivät sen samalla tavalla. Älä kuitenkaan pahoita mieltäsi, jos ihmiset eivät kiipeä reittiä samalla betalla kuin sinä. Se on vain osa kiipeilyn hienoutta, kun ihmiset löytävät eri tapoja mennä sama reitti.

Omasta mielestä ihan onnistunut släbi hippaailu reitti norppabouldereihin.

Normipäivä BS:llä

Bouldersaimaasta on muodostunut se tuttu ja turvallinen kotikeivi, jossa moikataan kavereita ja treenataan. Sohvilla istuskellessa muistan enää hämärästi millaista Joensuun keitaan kopissa treenaaminen oli. Pieni koppi jossa keskityttiin vain kiipeilyyn. Aloitettua käymään BS:llä olen oppinut alkulämmittelyn merkityksen ihan uudella tavalla, ja yksi syy siihen on hyvät välineet joilla lämmittelyn voi tehdä ja sitten on riittävästi tilaa jumppailla. 

Useimmiten alkulämppäni kestää puolesta tunnista viiteentoista minuuttiin riippuen siitä olenko yksin liikkeellä vain pojun kanssa. Soutulaitteella on hyvä käydä vetämässä alkulämmöt päälle, jonka jälkeen on olen viime aikoina heilutellut kahvakuulaa. Olen tehnyt etuheilautuksia kahdella ja yhdellä kädellä, tempausta, tuulimyllyä, vartalonkiertoa mitä nyt sattuu keksimään ja mitä tuntuu tarvitsemaan. Sen jälkeen otan yleensä olkapäät käsittelyyn ja teen kepillä tai kuminauhalla  jumppaa niille. Sormet yritän vielä lämmitellä ennen seinälle siirtymistä räpsyttelemällä niitä auki kiinni.

Seinällä kiipeän aluksi kaikilla otteilla tehden rauhallisia muuveja ja venyttelen vielä paikkoja auki seinällä liikkuessani. Tämän jälkeen kiipeän muutamia helpompia reittejä pohjalle ennen kuin siirryn vaikeammille. Riippuen siitä mikä päivän suunnitelma on, niin kiipeän joko määrää tai vaikeampia reittejä, joissa yritän opetella itselle vaikeita muuveja. Voima päivänä olen viime aikoina tehnyt vielä campusta. Venyttelyt ja corejumpat olen suosiolla jättänyt ajan puutteen vuoksi kotiin, mutta mielelläni tekisin nekin BS:llä jolloin saisin itsestä enemmän irti kuin kotona.

Hyvän treenin tekeminen BS:llä onnistuu siis hyvin, silti olen viime päivinä huomannut jotain puuttuvan. Huomaan ajatteleva omaa kiipeilyäni enemmän ja enemmän, ja pohtivani omia lahjojani tai oikeastaan niiden puutetta lajiin. Kaiholla katselen hallilla pyörivien jätkien kiipeilyä, joka näyttää helpolta. Muutaman vuoden kiipeilleet jantterit vetelee sellaista settiä mistä itse voi vain haaveilla. Miksi en ole kehittynyt? Vuoden verran olen pääsääntöisesti vain boulderoinut ja tuntuu, että kehitystä ei ole tullut ehkä päinvastoin olen mennyt taaksepäin. Okei, minulla oli ongelmia olkapään kanssa ja eikä se vieläkään ole täysin kunnossa, mutta olisi se nyt kiva että jotain kehitystä olisi tapahtunut. Ehkä boulerointi ei vaan ole minun laji?

Olenkin viime viikkoina kaivannut köysikiipeilyä ja sitä tunnetta, kun kiipeily on helppoa. Köysittely on aina minulle ollut boulderia helpompaa, ja nyt kaipaisin sen tuomaa onnistumisen tunnetta. Kädet pumpussa teet toppiklipin ja saat reitin kiivettyä. Mikään ei oikeasti voita sitä fiilistä. Kesään on ihan liian pitkä aika, että pääsisi taas köysittelemään ja palaamaan erään kesken jääneen projektin pariin. Onneksi ensi apua olisi luvassa, sillä olen kaverin kanssa suunnitellut vierailua Helsinkiin köysittelemään maaliskuussa ja jo nyt lasken päiviä siihen.